lauantai 24. maaliskuuta 2012

Istutuspöytä - Planting table

Moni haaveilee istutuspöydästä, monella sellainen onkin. Joskus sille on vaikea löytää paikkaa: sen pitäisi olla aika keskeisellä paikalla, jotta sitä tulisi käytettyä, toisaalta sen ympärille kerääntyy helposti kaikenlaista, ei niin esteettistä, sälää, eli saisi olla vähän jossakin sopukassa puoliksi piilossa. Nukkeodin puutarhassa istutuspöytä on onneksi helppo pitää siistinä, joten sen voi laittaa ihan näkyvällekin paikalle.


Balsasta ja rakettitikuista syntyi tämä versio. Oikeasti istutuspöytä voisi olla vähän isompi, mutta tämän kokoinen mahtui kasvihuoneen vierelle omenapuun katveeseen. Omenapuu odottaa vielä "istutusta"... Työkorkeus pöydällä on hieman alle 90 cm; ei väsy selkä.


Kerrankin maltoin maalata osat ennen kasaamista! Valkoiset osat on maalattu askartelumaalilla ja tasot sävytetty potagerin istutuslaatikoihin sopiviksi akvarelliväreillä. Hankalinta oli saada kaikista neljästä jalasta samanmittaiset: se kun ON millistä kiinni.





8 kommenttia:

  1. Mistä sinä näitä oikein taiot? Yksinkertaisuudessaan kauniita kalusteita. Ja koko ajan enemmän tuntuu siltä, että sun piha pitäis päästä näkemään ja kokemaan livenä :)Niin viihtyisä se on!

    VastaaPoista
  2. I love this little table!! Your work is amazing!!
    Hugs
    Vicky xxxx

    VastaaPoista
  3. Kyllä Sinä jaksat. Mulla jää nyt "taloni" sivuun, puutarhassa alkaa olla jo niin paljon tekemistä, ettei kerkiä askarrella. Ja lomallekkin on lähdettävä. Katselen vain väliin tekeleitäsi.

    VastaaPoista
  4. Kiitos taas kauniista sanoistanne and thank you, Vicki!
    Kevätväsymys on vaivannut pahasti pari viikkoa. Yliannostuksella C-vitamiinia siitä selvittiin ja nyt taas jaksaa. Seuraavassa päivityksessä kerron, miksi teen puutarhaa tällaisella kiireellä :)

    VastaaPoista
  5. Tuolla pöydällä kelpaa kukkia istutella. :)

    VastaaPoista
  6. Voi sun kanssas, tämäkin on tunnelmaltaan niin kaunis. Sellaista rustiikkisuutta. Taidokasta!

    VastaaPoista
  7. Hieno istutuspöytä ja sun puutarha kasvihuoneineen on upea.

    VastaaPoista
  8. Tekisi mieleni mennä tuonne istuttamaan kukkia ja touhuumaan, niin on viihtyisää : D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!