sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Miltä puutarhassa näyttää nyt? - Garden

 Viikonloppu on mennyt aika tiiviisti puutarhaa rakennellessa. Jaanan blogiarvonnasta sain kaikkea ihanaa, mm. tuikitarpeellisia salkoruusuja. Titalta  sain pussillisen kaikenlaisia vihreitä ja leikkureita lainaksi. Tämä oli Facebookin "Nukkekotiharrastajat"-ryhmässä tehty vaihto. Leikkurit olivatkin aivan mahtavat, koska niistä löytyi tomaatin lehdiksi sopiva kuvio ja Jaanan paketista löytyi juuri oikeanlaista, paperipäällysteistä rautalankaa. Mutta tomaattiin palaan myöhemmin, nyt kuvia kukkapenkeistä äitini kuvaamana. Kuvat Nanna Salmi.









Kukkapenkeissä on sekaisin itse tehtyjä, valmiita ja tuunattuja kukkia ja perennoja. Oikella olevat salkoruusut olivat hyvät sellaisinaan ja tulivat siis Jaanalta. Limen väriset pienet pensaat ovat tekohortensian kukintoja, kuunliljat on tehty itse, maanpeitehavut ovat muovisia tekokukkien osia jne. Aika paljon olen kyllä käytellyt saksiakin saadakseni haluamiani lehtimuotoja kukkapenkkeihin. Sieltä, täältä näitä on rääpitty kasaan :)







 

12 kommenttia:

  1. Voih mitä ihanuuksia - ihan oikea puutarha:)

    VastaaPoista
  2. Kyllä on nättiä!
    Tulispa jo kesä tonne oikeeseen puutarhaankin...

    VastaaPoista
  3. Hienosti sait ne havut maanpeitekasveiksi.:)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille! Havuja oli kyllä ilo käyttää ja niillä sai mukavaa vaihtelua perennapenkkiin, ihan niin kuin oikeassakin puutarhassa :)

    VastaaPoista
  5. Hienolta näyttää kukkapenkki!

    VastaaPoista
  6. Ihan epätodellista, että joku on noin taitava. Hieno on, osaisinpa tehdä minäkin. Olisi kiva vaikka lasiterassilla :).

    Terveisin puutarhatoimittaja

    VastaaPoista
  7. Kauniilta näyttää! :) Todella oikean näköisiä kukkia, ilo niitä katsella. minikukkaterkuin; iizu :)

    VastaaPoista
  8. Heissan, oli kiva nähdä ja jutella markkinoilla. Tulin katsomaan sun puutaarhaprojektia ja täytyy sanoa että sä teet kyllä TÄYDELLISTÄ työtä. Upeaa kertakaikkiaan! Jään mielenkiinnolla seuraamaan projektin edistymistä. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!